lauantai 9. marraskuuta 2013

Pehmeä suklaakakku

Pidän hyvin harvoista kuivakakuista. Tässä on kuitenkin yksi, josta pidän. Kakku on nimensä mukaisesti pehmeä. Jopa niinkin pehmeä, että voi olla vaikea arvioida milloin kakku on ihan kokonaan kypsä. Tällä kertaa tikulla kokeillessa tikkuun ei tarttunut mitään, mutta kun kumosin kakun, huomasin sen olevan hiukan liian pehmeä yhdestä kohtaa. Onneksi kakku kuitenkin onnistui muuten ja irtosi helposti vuoasta. Vein tämän kakun lasten mummulaan. Kun maistelimme kakkua, ei lievä raakuus silti makuun vaikuttanut. Jatkan siis edellleen uunini tavoille opettelua. Ohjeen alkuperää en valitettavasti muista. Tämä ohje on ollut jo minulla jo n. 25 vuotta.





 
Pehmeä suklaakakku

 

200 g             margariinia

2 dl                sokeria

4                    kananmunaa

2 dl                vehnäjauhoja

1 dl                perunajauhoja

1 tl                 leivinjauhetta

3 rkl               kaakaojauhetta (tummaa)

2 rkl               vaniljasokeria

 

Voitele ja jauhota kakkuvuoka.

Lämmitä uuni 175 asteeseen.

Vaahdota margariini ja sokeri kuohkeaksi.

Lisää munat yksitellen joukkoon voimakkaasti vatkaten.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan varovasti sekoittaen.

Kaada taikina tasaisesti vuokaan. Tasoita tarvittaessa esim. lusikalla.

Paista uunin alatasolla n. 40 min.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti