Marjahillo hillosokerilla
1 kg marjoja (2l) (minulla oli n. 500 g punaherukkaa, 250 g punaisia karviaisia ja loput vadelmia)
1 pkt hillo-marmeladisokeria1. Laita puhdistetut marjat kattilaan. Marjoina voi käyttää pakastettuja tai tuoreita marjoja. Tuoreita marjoja käytettäessä pitää lisätä ½ dl vettä. Pakastetut marjat käytetään osittain sulaneena.
2. Lisää hillosokeri. Kuumenna hiljalleen kiehuvaksi ja keitä pehmeäkuorisia marjoja n. 5 min. Kovakuoristen marjojen keittoaika on 10-15 minuuttia.
3. Kuori vaahto ja purkita puhtaisiin kuumennettuihin lasipurkkeihin. Säilytä viileässä.
Paketista sain myös ohjeen kääretorttupohjaan. Aioin tehdä parini vinkin mukaan kaakaokääretorttupohjan, mutta tämä halusikin tulla vaaleana versiona. Välissä on kermavaahtoa ja marjahilloa.
Kääretorttu
4 munaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1. Kuumenna uuni 225 asteeseen ja vuoraa uunipelti leivinpaperilla.
2. Vaahdota munt ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään perunajauhot sekä leivinjauhe. Lisää jauhoseos sihdin läpi vahtoon. Sekoita taikina juuri ja juuri sekaisin esim. puuhaarukalla nostellen.
3. Kaada taikina uunipellille ja paista uunin keskitasolla 8-10 minuuttia eli kunnes tortun pinta ja reunat ovat kauniin kullanruskeita.
4. Aseta pöydälle pellin kokoinen leivinpaperinpala ja ripottele sille hiukan sokeria. Kumoa kypsä torttulevy sokeroidulle leivinpaperille ja irrota paistossa käytetty paperi varovasti. Jos paperi ei irtoa helposti, sivele paistopaperia esim. kostutetulla talouspaperipalalla.
5. Täytä ja rullaa.
VINKKI: Korvaa ½ dl perunajauhoista kaakaojauheella.
Oi nam :P Raikasta herkkua olet tehnyt :)
VastaaPoistaT:Slysi
Kyllä. Tuolla hillo- ja marmeladisokeripaketin ohjeella tosiaan tulee raikasta ja marjaista. Ei ollenkaan niin sokerista kuin kaupasta ostetut hillot.
PoistaIhanat herkut , molemmat!
VastaaPoistaJostain syystä on jäänyt huomiointi osin hataraksi :((, anteeksi!
n-h
http://originaalisly.vuodatus.net