perjantai 21. marraskuuta 2014

Piparkakkumoussea ja mehevää suklaakakkua

Salainen leivontaystäväni kierroksella 29 lähetti marraskuun kahvikakkuaiheisessa paketissa nämä reseptit, joita päätin heti testata. Piparkakkumauste ja tumma suklaa olivat lisämausteena marraskuun paketeissa. Molemmat ohjeet sopivat erittäin hyvin teemaan. Molemmat herkut myös maistuvat hyviltä. Moussessa käytin eniten suklaata, jonka kaakaopitoisuus on 74% siksi moussesta ei tullutkaan äklömakeaa. Kun käyttää noin tummaa suklaata, on parempi maistella sokerin määrää itselleen sopivammaksi. En lisännyt kuitenkaan kovin paljon sokeria. Ohje on Kotilieden nettisivuilta. Suklaakakku ei maistunut kovin paljon vaniljalle, joten laitoin nimeksi vain suklaakakku.




Koristeena piparinmuruja

Piparkakkumousse

Pohjalle:
20 piparkakkua
25 g voita

Mousse:
100 g tummaa suklaata
2 kananmunan keltuaista
2 rkl sokeria
1 rkl piparkakkumaustetta
2 dl kuohukermaa
1 dl maitorahkaa

1. Murskaa piparit ja sulata voi. Sekoita ainekset tasaiseksi. Annstele murska tarjoiluastioihin.
2 Rouhi suklaa ja sulata se vesihaudekulhossa liedellä. Nosta kulho syrjään ja sekoita joukkoon huoneenlämpöiset keltuaiset, sokeri ja piparkakkumauste. Anna jäähtyä hetken.
3. Sekoita jäähtyneeseen suklaaseokseen maitorahka. Vaahdota kerma ja nostele se lopuksi suklaaseoksesn joukkon. Annostele tarjoiluastioihin.



Valitettavasti luonnonvalo ei tahdo riittää näin talvella kännykällä kuvaamiseen. Kakkua kuvasin vielä ihan illalla.





Suklaakakku oli lämpimänä aika murenevaa, mutta enemmän jäähdyttyään pysyi jo hieman papemmin koossa :)


Mehevä suklaakakku

200 g voita
150 g hyvälaatuista tummaa suklaata
2 dl sokeria
3 kpl luomu kananmunia
1 vaniljatanko raaputettuna (tai 1 rkl vaniljasokeria)
½ dl kermaa
2 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja

1. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa.
2. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sekoita suklaasula voin joukkoon.
3. Vaahdota kananmunat ja sokeri. Yhdistä vaahdot.
4. Sekoita joukkoon kerma, vanilja, vehnäjauhot sekä leivinjauhe. Kumoa taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista kakkua 175 asteisessa uunissa vajaa tunti.



Oikein lämpimät kiitokset vielä parilleni näistä hyvistä ohjeista!

1 kommentti:

  1. Mukavaa, että ohjeet olivat toimivat :) Piparkakkumousse taitaa tulla meilläkin joulupöytään tänä vuonna.

    VastaaPoista