tiistai 6. tammikuuta 2015

Puolukkaboston

Vuorossa jälleen puolukkaisia makuja. Ohje taisi olla K-kaupan Ruoka-lehdestä. Ohje löytyy myös Dansukkerin sivuilta. Yhdessä yläkouluikäisen kanssa tätä teimme. Vaikka taikina ei jostain syystä kohonnut kuten ohjeessa mainitaan, maku oli hyvä ja pulla pehmeää. Käytimme kuivahiivaa. En ole varma ehtikö neste jähtyä liikaa ja siksi  kohoaminen jäi vajaaksi. Pullat onnistuvat myös sulaneista puolukoista. Lisäsimme vain hiukan perunajauhon määrää. Ohjeella tulee kaksi bostonia n. 20 cm:n kokoisiin vuokiin. Itse en omista sen kokoista vuokaa, mutta tein toisen säädettävään reunavuokaan (säädettynä 20 cm:iin) ja toisen pieneen suorakaiteen malliseen vuokaan. Ilmeisesti olisi aika lähteä pienten vuokien ostoon, kun monessa ohjeessa käytetään pieniä vuokia. 






Puolukkaboston (2kpl halk. n. 20 cm)


2 ½ dl maitoa
½ palaa (25g) hiivaa
1 dl ruokokidesokeria
½ tl suolaa
1 tl kardemummaa
n. 8 dl vehnäjauhoja
100 g pehmeää margariinia tai voita

täyte:
250 g (n. 4 dl) pakastepuolukoita
1 dl ruokokidesokeria tai fariinisokeria
1 rkl perunajauhoja

voiteluun:
1 kananmuna


1. Sekoita  hiiva, sokeri, suola ja kardemumma lämpimään maitoon. Lisää puolet jauhoista ja vatkaa taikinaa voimakkaasti. Lisää pehmeä rasva sekä loput jauhot ja alusta kimmoisa taikina. Peitä ja kohota kaksinkertaiseksi.
2. Voitele vuoat. Kauli taikinasta vuoan pohjan peittävät pyöreät palat. Kauli lopputaikinasta kaksi n. 30 x 40 cm:n suorakaiteen muotoista levyä.
3. Sekoita puolisulaneet puolukat, sokeri ja perunajauho. Levitä puolet täytteestä taikinalevylle. Rullaa levy varoen, nipistä sauma kiinni ja paloittele rulla 7-8 osaan. Nosta kierteet vuokaan. Kaapaise työpöydälle valuneet täytteenrippeet pullakierteiden päälle ja pyyhkäise työpöytä talouspaperilla kaulintojen välissä. Toimi toisen taikinalevyn kanssa samoin.
4. Peitä kelmulla ja kohota. Voitele puolukkabostonit rikkivispatulla kanamunalla. 
5. Paista uunin alaosassa 200 asteessa 30- 40 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti