sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Jatkoa sly 27: Kevyet aamiaiset

Sunnuntain aamupalalle tein Amerikkalaisia mustikkapannukakkuja ja Aamun ihanaa smoothieta sly-parini lähettämillä ohjeilla. Pannukakut olivat todella hyviä. Tällä ohjeella teen toistekin. Ei puhettakaan inhoamastani kärystä näitä paistaessa. Itse käytin vaaleaa siirappia tarjoiluun. Eräs kommentti aamupalan äärellä kuului: vähän kuin mustikkapiirakkaa. Kuvassa mustikat eivät näy, koska ne ovat toisella puolella.




Amerikkalaiset mustikkapannukakut (n.13 kpl)

2 ½ dl jauhoja
1 rkl sokeria
2 ½ tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
1 muna
2 ½ dl maitoa
2 rkl rypsiöljyä
1 dl kuivattuja mustikoita

Lisäksi: siirappia

Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa toisessa kulhossa  muna kevyesti. Lisää sekaan maito ja öljy. Yhdistä kuivat aineet munaseokseen ja sekoita kevyesti. Lisää kuivattuja mustikoita taikinan päälle pannulle, kun paistat pannukakkuja. Paista molemmilta puolilta. Tarjoile siirapin kanssa.


Smoohiekin maistui minulle. Siinä on kiva mantelinen ja pähkinäinen vivahde. Ainoastaan rakenne on hiukan rakeinen juuri noiden pähkinä- ja siemenrouheiden takia. Jos siis tahdot samettisen pehmeää smoothieta, kannattaa pähkinät ja siemenet unohtaa. Tätäkin tulen myöhemmin tekemään. Molemmissa kuvissa pilvisen aamun heikko valo ei tahdo riittää kuvaukseen.



Aamun ihana smoothie (2:lle)

1 dl vadelmia
1 rkl mustikkajauhetta
1 dl mantelimaitoa
       maitorahkaa (itse laitoin n.½dl)
½ päärynä
muutama saksanpähkinä
1 rkl auringonkukansiemeniä
(vettä) (itse en laittanut)

Surauta kaikki sekaisin tehosekoittimella tai sauvasekoittimella.


Kiitos parilleni vielä näistä tosi hyvistä ohjeista!

4 kommenttia:

  1. Olen noita mustikkapannareita syönyt ja ovat hyviä, sekä tuo smoothie kuulostaa ja näytää hyvälle =)

    VastaaPoista
  2. Ihanat herkut aamuihin!
    Kokeilen amerikkalaisia pannareita, kun on tuossa ihan rajan takana sopivasti U!

    VastaaPoista
  3. Tavallisia amerikkalaisia pannareita on tullut joskus tehtyä, mustikka versio vielä odotuttaa. Smoothieta on tullut vasta tehtyä :)

    VastaaPoista
  4. Nyt tuli vesi kielelle. Pannareita pitäisi saada heti ehdottomasti :) Smoothiet on minun suosikki aamupaloja myöskin, kivaa kun reseptit maistui.

    Slysi

    VastaaPoista