sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Pääsiäisen jauhelihapyyt

Meidän perheen pääsiäisruokiin kuuluu uunikala, savulammas ja kiovan kana. Lisäksi tarvitaan muita ruokia jos vietetään koko pääsiäinen kotona. Tänä vuonna näin käy ja niinpä ruokien joukkoon "ui" myös lohi-avokadosalaatti ja "lennähti" jauhelihapyyt. Näitä jauhelihapötkylöitä olen tehnyt toki muulloinkin kuin pääsiäisenä. Vaikka näiden tehtailu vaatii pikkuisen enemmän aikaa ja viitseliäisyyttä, kannattaa näitä silti tehdä sen verran hyviä nämä ovat ja pääsiäisenähän on aikaa. Tähän Maku.fi:ssä julkaistuun ohjeseen käytetään jauhelihaa 500 g, mutta nykyiset pakkauksethan ovat pienempiä 400 g:n rasioita. Itse tein hieman muunnellun version, koska minulla oli kaksi 400g:n rasiaa jauhelihaa ja vain 70 g pussikeittoaineksia. Turvotin puoli desiä korppujauhoja desiin vettä ja lisäsin siihen vähän mustapippurirouhetta ja suolaa (n.½tl). Minusta tällä versiollakin pyistä tuli hyviä.




Tomaattiset jauhelihapyyt (4:lle)

2 dl kermaviiliä
65 g pussikeittoaineksia (Aurinkokuivattu tomaatti ja basilika)
2 valkosipulinkynttä
1 muna
500 g naudan paistijauhelihaa
250 g mozzarellaa
1 dl tuoretta basilikaa

1. Sekoita kermaviilin sekaan pussikeittoainekset.
2. Puserra joukkoon valkosipulinkynnet.
3. Lisää muna ja jauheliha ja sekoita.
4. Muotoile kostutetuin käsin n.yhden desin määrästä taikinaa vajaan kämmenen kokoisia soikioita.
5. Viipaloi juusto kapeiksi suikaleiksi. Lisää jauhelihalevyille pari lehteä basilikaa ja juustosuikaleita.
6. Kääri levyt pötkylöiksi ja nipistä sauma ja päät kiinni niin ettei juusto pääse karkaamaan sisältä paiston aikana.
7. Paista 225 asteessa n 15-20 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti