perjantai 5. syyskuuta 2014

Macarons

Sain minäkin viimein tehtyä näitä macaronseja. En ole aiemmin kovin innostunut niistä, koska niihin laitetaan yleensä jotain väriainetta. No, yhtenä päivänä sitten seikkailin Emma Iivanaisen blogiin ja löysin sieltä tämän ohjeen suklaamacaroneihin. Niinpä päätin käyttää jäädykkeen tekemisestä jääneet valkuiaiset macaroneihin. Valkuaiset olivat jääkaapissa, joten yritin lämmittää niitä hetken laittamalla kulhon lämpimään veteen. Kovin suuria odotuksia näiden onnistumisesta minulla ei ollut. Olin lukenut monesta epäonnisesta macaronskokeilusta. En tiedä mistä johtui, että vastoin kaikkea todennäköisyytä sain nämä onnistumaan ihan kohtuu hyvin heti ensimmäisellä kerralla. Sihtailin mantelijauheseoksen pariin kertaan ja pursottelin "lantteja" ihan vapaalla kädellä hyvin nopeaan tahtiin. Annoin levätä enemmän kuin puoli tuntia. Muiden ohjeita noudattaen annoin niiden pinnan kuivua niin pitkään, että pinta oli kosketuskuiva. Täytteen ohjeena käytin Kinuskikissan Tervetuloa juhliin- kirjassa olevaa marjatahnan ohjetta. Makuyhdistelmä oli todella onnistunut.





Suklaa Macarons

160 g mantelijauhetta
280 g tomusokeria
20 g kaakaojauhetta
40 g hienoa sokeria
140 g kananmunan valkuaista


1. Sekoita mantelijauhetta, tomusokeria ja kaakaojauhetta kulhossa kunnes ne ovat sekoittuneet kunnolla. Siivilöi ainakin kahteen kertaan ja heitä siivilään jääneet mantelinpalat pois. Näin saat macaronseista tasaisempia.
2. Vatkaa valkuaisia voimakkaasti kunnes muodostuu kuohkea vaahto. Lisää erikoishieno sokeri vähitellen voimakkaasti vatkaten. Vatkaa kunnes vaahto on jämäkkää ja muodostaa teräviä huippuja vispilöitä nostettaessa.
3. Lisää noin 1/3 manteliseoksesta vaahtoon varovasti käännellen. Lisää samoin loput kaksi erää. Jatka sekoittamista kunnes taikina on pehmentynyt niin että nuolijasta pudotettu vaahto siliää n. 30 sekunnissa.
4. Kaada taikina pursottimeen, jossa on n.1 cm pyöreä tylla (tai kertakäyttöisen pussin aukko on leikattu n 1cm). Pursota leivinpaperin päälle pellille n 3 cm:n kokoisia nokareita. Pudota pelti pari kertaa n 10 cm:n korkeudelta pöydälle, jotta ilmakuplat hajoavat. Anna macaronien seistä huoneenlämmössä n. puoli tuntia, kunnes pinta on kosketuskuiva. Paista kuoria keskitasolla 140 asteessa n. 15 minuuttia. Tarkista ensimmäisen 5 minuutin kuluttua kuoret tummua liikaa. Säädä tarvittaessa lämpötilaa. Macaronit ovat valmiita, kun kuoren alaosaan muodostunut jalka, ei hylly nostettaessa kuorta varovasti. Anna kuorien jäähtyä n. 10 minuuttia pellillä ennen kuin nostat ne ritilälle jäähtymään. Täytä kuoret haluamallasi täytteellä. Macaronsit ovat parhimmillaan n. parin tunnin päästä täyttämisestä. Täyttämättömiä kuoria voi myös pakastaa.


Marjatahna

2 dl puolukka- tai mustikkasosetta (itse käytin mansikkaa ja mustikkaa)
1 ½ dl hillosokeria
3 keltuaista
75 g voita


1. Kuumenna marjasosetta, hillosokeria ja keltuaisia kattilassa kunnes pulpahtaa. Alenna lieden lämpötilaa ja keitä vielä 10 minuuttia. Kaada kulhoon ja jäähdytä huoneenlämpöiseksi kylmässä vesihauteessa.
2 Lisää hillokkeeseen paloiteltu voi ja vatkaa seos vaahtomaiseksi. Anna olla jääkaapissa pari tuntia jähmettymässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti