tiistai 13. toukokuuta 2014

Pätkiskakku

Mikäpä olisi mintun makuun ellei minttu. Olen tainnut tätäkin kakkua joskus tehdä, mutta en muista millä ohjeella. Tämä on aivan huippuhyvää tuoreena. Tein tätä samana päivänä kuin tarjoiltiinkin. Ohje on Myllyn Paras- sivulta. Tein tätä aikalailla samalla ohjeella, pieniä muutoksia lukuunottamatta. Minulla oli Pätkispaloja ja laitoin niitä arvioiden määrää. Alkuperäisessä ohjeessahan on käytetty Pätkispatukoita. Lisäsin vielä kuorrutuksen päällekin Pätkisrouhetta. Jauhoina käytin karkeita vehnäjauhoja, niistä kun tulee kuohkeampi kakku. Tämä ohje kuuluu muuten niihin, jotka ovat nopeita ja helppoja valmistaa. Alla oleva ohje on siis oma versioni alkuperäisestä ohjeesta.





Pätkiskakku

Pohja:
4 dl karkeita vehnäjauhoja
3 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
3-4 rkl tummaa kaakaojauhetta
150 g sulatettua voita (tai margariinia)
2 dl maustamatonta jugurttia (tai kermaviiliä)
n. 21 kpl Pätkis-paloja (Pätkis Mini Bites)
3 kananmunaa

Kuorrutus:
200 g tummaa suklaata
100 g voita (tai margariinia)


1. Sekoita kuivat aineet keskenään.
2. Sekoita paloitellut pätkikset sulatettuun voihin. Lisää voiseoksen sekaan jugurtti ja munat.
3. Sekoita "kosteat ainekset" kuiviin aineisiin. Muista sekoittaa huolella sekoituskauhalla.
4. Voitele ja jauhota halkaisijaltaan n. 24 cm:n vuoka. Kaada taikina vuokaan.
5. Paista 175 asteessa uunin alatasolla n. 45 min.
6. Kumoa kakku heti kuumana varovasti vuoasta ja anna jäähtyä.
7. Sulata kuorrutuksen aineet varovasti kattilassa tai mikrossa. Sekoita tasaiseksi ja kaada kakun päälle.
8. Koristele Pätkis-paloilla.

2 kommenttia:

  1. Makean näköinen Pätkis-kakku :) Se on kyllä niin hyvää ja minttuista :D

    VastaaPoista
  2. Näin on. Pientä mintun raikkautta suklaan täyteläisyyttä tasapainottamassa :) Mukava kun kävit ja jätit kommenttia.

    VastaaPoista