maanantai 15. helmikuuta 2016

Ystävänpäivä

Ystävänpäivänä meillä herkuteltiin salaisen leivontaystäväni lähettämillä ohjeilla tehdyillä herkuilla. Ohjeet osoittautuivat todella hyviksi (siitäkin huolimatta,että suhtauduin hieman varauksella leivoksiin käytettyyn mansikkatomusokeriin. Itse yritän käyttää mahdollisimman paljon tuoreita aineksia ja välttää keinotekoisia maku- ja väriaineita). Kaiken teki vielä osuvammaksi se, että kaikki pystyivät herkkuja maistamaan. En edes huomannut mainita kyselyssä lapseni jokin aika sitten todetuista suklaa (kaakao) ja mansikka-allergioista. Aivan kuin parini korviin olisi kantautunut tämäkin pieni seikka :) Kiitos oikein paljon!

Itse herkuista sen verran, että vadelma toi ihanaa raikkautta molempiin. Jäädykkeen tein saamaani pikkukakkuvuokaan. Jos sinulla ei ole pientä vuokaa, voit suurentaa ohjetta kaksinkertaiseksi tavalliseen kakkuvuokaan sopivaksi. Ohjeet ovat helppoja ja nopeita ja ne ovat Dansukkerin sivuilta. Leivoksien sijaan teimme kokonaisen tortun.




Ystävänpäiväleivokset (n. 8 kpl)

Ainekset:
3 munaa
2 dl Siro erikoishienoa sokeria
1 dl juoksevaa margariinia tms. rasvaa
½ dl vettä
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
2 dl vehnäjauhoa

(Kuorrutus)/ Täyte
200 g maustamatonta tuorejuustoa
50 g huoneenlämpöistä voita
2 dl mansikanmakuista tomusokeria

Pinnalle:
500 g vadelmia
2 dl vettä
1 rkl sitruunamehua (voi jättää pois)
1 dl hyytelösokeria


1. Kuumenna uuni 200- asteiseksi. Vuoraa n. 30x20 cm:n kokoinen laakea uunivuoka leivinpaperilla. Mittaa jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri kulhoon.
2. Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita joukoon rasva ja vesi. Lisää kuivat aineet munavaahtoon siivilän läpi seuloen.
3. Kaada taikina vuokaan ja kypsennä uunissa n. 20 min. Anna jäähtyä.
4. Sekoita täyteaineet. Taikinalevystä voi ottaa kämmenpesän kokoisella sydänmuotilla herttaisia sydämen muotoisia kakkusia, jotka halkaistaan, täytetään ja kuorrutetaan vaaleanpunaisella tuorejuustotahnalla. (Täytimme vain)
5. Peitä leivosten pinta pakastevadelmilla. Kiehauta vesi, sekoita joukkoon sitruunamehu ja hyytelösokeri. Anna hetken jäähtyä ja lusikoi kiilteeksi marjojen päälle.




Helppo tuorejuustomarjajäädyke

Ainekset:
200 g mautamatonta kevyttuorejuustoa
1 dl vaaleaa siirappia
200 g kevytranskankermaa
1 dl soseutettuja vadelmia tai säilykeaprikooseja
1 tl vanijasokeria

Koristeeksi:
kokonaisia vadelmia
sitruunamelissan lehtiä
(kermavaahtoa)


1. Vatkaa tuorejuusto, siirappi ja ranskankerma tasaiseksi seokseksi.
2. Lisää soseutetut vadelmat.
3. Mausta vaniljasokerilla.
4. Kaada seos kylmällä vedellä huuhdottuun vuokaan tai pieniin annosvuokiin.
5. Anna jäätyä pakastimessa 5-6 tuntia tai seuraavaan päivään.
6. Kastele vuoka/vuoat muutamaksi sekiunniksi kuumaan veteen ja kumoa tarjoiluastiaan.
7. Koristele.


10 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä leipomuksia =) raikkautta varmasti ollut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nämä olivat todella raikkaan makuisia ja hyviä.

      Poista
  2. Tuo jäädyke näyttää herkulta...olen suuuuri vadelmien ystävä, taidanpa kopsata ohjeen itsellenikin jemmaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannattaa laittaa talteen. Tuorejuusto antaa myös kivaa (hieman suolaista) makua.

      Poista
    2. Nam, varmasti herkullista. Käytän leivonnaisissani, eritoten kakun täytteissä, usein vadelmaa joten tunnustan olevani vadelmien ystävä. Vadelma antaa hyvää vastapainoa makealle.

      Poista
    3. Vadelma on myös yksi minun suosikeistani. Tuossa kakussa/tortussa vadelmaa tulee päälle niin paljon ettei mansikkatomusokeri onneksi niin paljon maistu. :)

      Poista
  3. Onpa taas herkullisen näköista syntynyt teidän keittiössa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sitä se olikin. Nappiin osuneet reseptivalinnat pariltani.

      Poista
  4. Herkkuja olet tehnyt, Meillä tuo mansikkatomusokeri ei myöskään ole ollut menestys, mutta tuolla ohjeella saattaisi siis maistua, hmm, saakohan täältä noin komeita vadelmia. Anne(npuuhat)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä löytyi vain yhdestä kaupasta suomalaisia vadelmia. Kauppoja on yhteensä neljä isompaa ja viitisen pientä :) Taitavat olla aika loppu tältä vuodelta. Ei meilläkään omia vadelmia tullut niin paljon että niitä olisi tähän riittänyt.

      Poista