sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Ystävänpäiväleivokset

Kirjastosta lainaamani kirja osoittautui oikeaksi aarteeksi. Tuli jo mieleen tuhma ajatus olla palauttamatta kirjaa :) Voihan kirjan vielä hankkia itselleen vieläpä aika edulliseen hintaan. Kirja on oikea herkkupala silmänruoaksi. Leivonnaisia herkkusuille sisältää kuuluisan Hummingbird Bakery- konditorian suosikkireseptit. Kirjaa selaillessani huomasin yhden aivan ystävänpäiväleivokseksi sopivan herkun. Kyseessä on vadelma-juustokakkubrownie. Eihän voi mennä vikaan, jos sellaisen tekee ystävänpäiväksi? Hieman jouduin jälleen soveltamaan ohjetta huonosta viimekesäisestä vadelmasadosta johtuen. Siksi kuvan pinkki kerros on jäänyt aika kalpeaksi. Ehkä olisi voinut käyttää enemmän mansikkaa. Ohjeen mukainen annosmäärä on n.12 kpl. Minusta pienempikin pala tätä herkkua riittää tyydyttämään makeannälän.






Vadelma-juustokakkubrownie 

Brownie:
200 g tummaa suklaata karkeasti pilkottuna
200 g (suolatonta) voita
250 g (n. 4 dl) tomusokeria
3 kananmunaa
110 g (1,7 dl) vehnäjauhoja

Juustokakku:
400 g tuorejuustoa
150 g (2,5 dl) tomusokeria
½ tl vanilja-aromia tai 1-1½ tl vaniljasokeria
2 kananmunaa

Kermakuorrute:
3 dl kuohukermaa
100 g (1,7 dl) tomusokeria
150 g (3,5 dl) vadelmia sekä ylimääräisiä koristeluun

33 x 23 x 5 cm:n kokoinen vuoka leivinpaperilla vuorattuna


1. Kuumenna uuni 170- asteiseksi.
2. Brownie: Sulata suklaa vesihauteessa. Älä anna suklaakulhon pohjan osua veteen, ettei suklaa pala. Vatkaa voi ja sokeri sekaisin. Lisää munat yksi kerrallaan hyvin vatkaten. Ota joka lisäyksen jälkeen kulhon reunoille jäänyt aines kaapimella mukaan taikinaan. Vatkaa vähitellen sekaan jauhot, käännä sitten nopeus suuremmalle ja vatkaa vielä hetki, niin että taikinasta tulee tasaista. Lisää suklaasula hitaasti joukkoon ja sekoita hyvin. Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta.
3. Juustokakku: Vatkaa tuorejuustoa, tomusokeria ja vanilja-aromia (tai vaniljasokeria) alhaisella teholla, kunnes seos on tasaista ja paksua. Lisää munat yksi kerrallaan edelleen vatkaten. Ota joka lisäyksen jälkeen kulhon reunoille jäänyt aines mukaan taikinaan. Seoksen tulee olla sileää ja kermamaista. Koneen tehon voi lopuksi säätää suuremmalle, jotta seoksesta tulee kevyttä ja ilmavaa, mutta varo vatkaamasta liikaa, jotteivat ainekset ala erottua toisistaan. Levitä seos brownien päälle ja tasoita pinta. Paista uunissa 30-40 minuuttia tai kunnes juustokakku tuntuu koetettaessa kiinteältä ja on reunoilta hiukan ruskistunut. Keskiosan tulisi edelleen olla vaalea. Jäähdytä. Peitä ja nosta jääkaappiin vähintään kahdeksi tunniksi tai mielellään yön yli.
4. Kermakuorrutus: Vaahdota kerma, vadelmat (tai muut marjat) ja sokeri paksuksi, muttei kovaksi vaahdoksi. Kumoa brownielevy alustalle ja käännä oikein päin. Levitä kermakuorrute tasaisesti levyn päälle ja koristele pinta kokonaisilla marjoilla.





Sain minäkin jotain ystävänpäivämuistamista. Suurin osa ystävänpäivätoivotuksista saapui sähköisinä eri viestikanavia pitkin, mutta viime viikolla posti toi piristävän kirjepostin. Salaisen leivontaystäväringin emot lähettivät kaikille sly30- kierroksen osallistujille suklaatransferimuotit. Nämä pääsevät myöhemmin kevään aikana kokeiluun. Lämmin kiitos emoille!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti