keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Sydänsurujen kakku

Kaappiin oli jäänyt joulun aikana jugurttia ja mietin mihin sen käyttäisin. Netistä löysin tämän kakun ohjeen. Olen tehnyt tätä joskus kauan sitten, mutta resepti on jossain hyvässä tallessa tai hukkapiilossa. No koska löysin tämän hyvän ohjeen edelleen netistä se piilo tai talsi saa olla siellä missä on. Jugurttia oli niin paljon, että tein ohjeen kaksinkertaisena. Samalla vaivallahan paistaa yhden kuin kaksikin. En muistanutkaan, että tämä oli näin hyvää. Meinasi nimittäin käydä niin, että kuvaan olisi jäänyt vain murusia. Rakenne on oikein pehmeä ja maku suklainen vaikka ohjeessa ei käytetäkään suklaata. Ennen vieraille tarjoamista minun oli ihan pakko tarkistaa kakun kypsyys leikkaamalla pala, koska kakku tuntui niin painavalta. Kypsää se oli, onneksi.
Tässä reseptissä ei käytetä vuoan jauhottamiseen kookoshiutaleita, mutta muistini mukaan siinä vanhassa ohjeessa sitä käytettiin. Koska pidän kookoksesta, käytin tietenkin sitä. Minusta kookos täydentää tämän suklaakakun makua. Ja vink,vink tätä kakkua voi tehdä ja syödä ilman niitä surujakin :)



Sydänsurujen kakku



5 dl
vehnäjauhoja

4 dl
sokeria

3/4 dl
kaakaojauhetta (esim. van houten)

1 tl
 soodaa

1 tl
suolaa

1 tl
 vaniliinisokeria

250 g
 maitorahkaa, kermaviiliä,          maustamatonta jugurttia yms.

1/2 dl 
 maitoa

2
 munaa

150 dl 
 voita


1.Sekoita kuivat aineet.
2. Sekoita rahka, maito ja muna ja lisää kuiviin aineisiin.
3. Lisää voisula ja sekoita tasaiseksi.
4. Paista 200 asteessa noin yksi tunti.

Puolikas ohje sopii 1 litran pitkään vuokaan ja kokonainen ohje 1.8l suureen vuokaan. Litran vuoassa paistettuna paistoaika on lyhyempi, n. 45min.


Ohje on siis Kotikokki- sivustolta napattu

3 kommenttia:

  1. Oi ompas herkullisen näköinen kakku ja ihana nimi =)

    VastaaPoista
  2. Minä olen saanut mummoltani tämän kakun ohjeen ja se on hyvää sekä helppo tehdä :) Ja todellakin voi syödä ilman sydänsurujakin! :D

    VastaaPoista