sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Lampaat

Tällaisia pörröpalloja Fun Food- kirjan ohjeella saa. Kirjan ohjeessa on käytetty lampaan jaloiksi kuorimattomia manteleita. Minulla oli kaapissa cashew- pähkinöitä joten käytin niitä. Valkoisena kuorrutteena käytin joululta jäänyttä valmista sokerikuorrutetta. Taikinasta jätin allergiani takia sitruunankuoren pois. Tiedän että se olisi ollut juuri sopiva mauste. Kannattaa käyttää sitä, jos vain pystyy! Tällä ohjeella sain neljätoista lammasta ja lisäksi paljon pieniä keksejä, joiden väliin laitoin vadelmamarmeladia. Ilmeisesti kaulitsin taikinan kirjan ohjetta ohuemmaksi. Hyvin nämä ohuemmatkin pysyivät kasassa, mutta niiden paistamisessa saa olla tarkkana, etteivät pala.





Lammaslauma (n.14 kpl)

Taikina:
250 g (n. 3 3/4 dl) jauhoja
1 tasainen tl leivinjauhetta
80 g (n. 1dl) sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl luomusitruunan kuorta
1 ripaus suolaa
2 keltuaista
150 g voita

Lisäksi:
1 valkuainen
n. 28 mantelilastua
n. 14 mantelia kuorineen
50 g tummaa kuorrutesuklaata
30 g suklaalastuja
150 g (2½ dl) tomusokeria
1 rkl sitruunamehua
50 g (n. 1½dl) kookoshiutaleita
valkoista ja ruskeaa sokerikuorrutetta
jauhoja työtasolle

Sekoita kaikki taikinan ainekset nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Kääri kelmuun ja laita jääkaappiin n. tunniksi. Lämmitä uuni 180 asteeseen, vuoraa 2 uunipeltiä leivinpaperilla.

Kaaviloi taikina jauhotetulla  työtasolla n. 4 mm:n paksuiseksi levyksi. Leikkaa siitä muotilla 14 kiekkoa, joiden halkaisija on 7-9 cm. Kaaviloi loppu taikina uudestaan ja leikkaa siitä 14 kiekkoa, joiden halkaisija on n. 3 cm. Laita suuret kiekot leivinpaperille. Voitele pienet kiekot yhdeltä puolelta valkuaisella ja liimaa ne suurten kiekkojen yläreunaan. Voitele myös mantelilastut yhdeltä puolelta valkuaisella ja liimaa ne korviksi pienen kiekon sivuille. Halkaise lopuksi kuorimattomat mantelit pitkittäin ja paina ne jaloiksi niin, että ne ovat puoliksi taikinassa ja puoliksi ulkopuolella. Paista lampaita keksitasolla n. 13 min. Ota uunista ja anna jäähtyä.

Hienonna koristelua varten kuorrutesuklaa, sulata vesihauteessa ja kuorruta sillä 3-4 lammsta kokonaan jalkoja lukuun ottamatta. Ripottele  näiden lampaiden vartalolle suklaalastuja ja liimaa lastuja myös korviin. Anna kuivua.

Sekoita tomusokeri ja sitruunamehu ja kuorruta loput lampaat jalkoja lukuun ottamatta tällä tahnalla. Ripottele vartalolle ja korville kookoshiutaleita. Anna kuivua. Piirrä tummille lampaille valkoisella sokerikuorrutteella silmät ja suut ja koristele vaaleta lampaat tummalla sokerikuorutteella. Anna kuivua.

9 kommenttia:

  1. Heti alkoi tehdä mieli leipoa kun luin tämän :)

    VastaaPoista
  2. Heti alkoi tehdä mieli leipoa kun luin tämän :)

    VastaaPoista
  3. Ompas hauskoja! :)
    Tänään sain tietosi ja toiveesi! Nyt voinkin aloittaa pakettien suunnittelun, saas nähdä mitä keksitään :)

    VastaaPoista
  4. Pikku-lampaita, varmaan taas löytyi lasten suosikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Synttäritarjoiluissa on jo valinnan vaikeus :)

      Poista