perjantai 10. huhtikuuta 2015

Mango-passionjuustokakkua

Pääsiäisenä herkuttelimme perinteisen pashan sijaan tällä juustokakulla. Reseptin sain sly30- kierroksen paketin ohessa. Hieman muutin reseptiä (muutokseni sulkuihin laitettuna), että sain käytettyä kaikki ainekset, eikä jäänyt pieniä purkin pohjallisia. Tällä ohjeella kakusta tulee todella iso. Kiitos erittäin hyvästä ohjeesta sly-emolle!





Mango-passionjuustokakku

Pohja:
200 g Digestive- keksejä
75 g voita

Täyte:
5 ½ dl vispikermaa (käytin 6 dl kuohukermaa)
400 g tuorejuustoa (olisikohan minulla ollut n.500 g)
2 ½- 3 dl tomusokeria maun mukaan (laitoin vain 2 dl ja se riitti hyvin)
3 tl vaniljasokeria
2 dl mangoa soseena/passionpyrettä/yksi tölkki mangoa soseutettuna (laitoin ainakin 3 dl mangopyrettä)
½ dl vettä (kuumensin osan mangopyreestä)
6 liivatetta (laitoin seitsemän)

Kiille:
2 dl vettä (laitoin ½ dl mangopyrettä ja 1½ dl vettä)
1 dl hyytelösokeria
2 passionhedelmää
keltaista väriainetta (jätin pois)
(viipaloin kakun päälle säilykemangoa ennen kiilteen laittamista)


1. Leikkaa irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja laita reunakalvo. (Oma vuokani riitti ilman kalvoakin)
2. Murskaa keksit monitoimikoneessa tai pakastepussissa kaulimella. Sulata voi ja lisää se keksimurskan joukkoon. Painele keksimurska vuoan pohjalle.
3. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
4. Soseuta mango jos käytät mangoa palasina.
5. Vaahdota kerma kevyeksi vaahdoksi.
6. Notkista tuorejuusto ja lisää joukkoon tomusokeri ja vaniljasokeri.
7. Kuumenna vesi (tai mangopyreen) ja sulata liivatteet joukkoon. Jäähdytä hieman. Lisää liivateseos mangososeen joukkoon ja lisää seos tuorejuuston joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
8. Lisää lopuksi kermavaahto varovasti, mutta hyvin sekoitellen. Kaada täyte pohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia tai mielellään yön yli.
9. Kuumenna kiillettä varten vesi (ja mangopyreen seos) kiehuvaksi ja lisää hyytelösokeri joukkoon. Kuumenna vielä kiehuvaksi, mutta älä enää keitä. (Katso tarkempi ohje paketin kyljestä, koska eri valmistajilla voi olla erilaiset ohjeet.) Lisää joukkoon passionhedelmien liha ja tarvittaessa hieman keltaista väriainetta.
10. Lusikoi kiille varovasti kakun pinnalle ja nosta vielä hetkeksi kylmään.

2 kommenttia:

  1. Ihanaa että kokeilit =) Itse tykkään paljon tästä kakusta =)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Minusta on aina mukava saada uusia ohjeita kokeiltavaksi. Tämä oli yksi parhaista uusista kokeiluista.

    VastaaPoista