perjantai 13. joulukuuta 2013

sly 25 joulukuun paketti

Tänään sain ihan ovelle tuotuna paketin salaiselta leivontaystävältäni. Tällä kertaa aiheena on uudenvuoden tarjoilut. Parini oli lähettänyt kivan kirjeen, jonka mukana tuli mukin reunalle laitettavan soman pienen piparimökin kaavatkin. Reseptejä oli heti useampi ja aineksia löytyi jotain jokaiseen reseptiin. Reseptit: Omenajuustokakku, Munakasrulla fetatäytteellä, Macaronsit+ Lemon curd ja Herkullinen rapu-lohipiirakka. Macaronseja en vielä ole kokeillut, mutta nythän tulikin riittävän hyvä syy kokeiluun :)  Munakasrullaa olen ennen tehnyt, mutta en tällä täytteellä. Hauskaa, että paketissa oli myös tämä piirakkaohje. Erityisesti lohi on yksi herkuistani. Vaikka jokiravut eivät ole minulle tuttu raaka-aine, niin uskoisin myös katkaravuilla onnistuvan hyvin.


Paketin sisältöä:
- reseptit ja kirje
- pipareita
- tomusokeria
- mantelijauhetta
- omena-kanelimarmeladia
- perunamuusijauhetta
- vaniljasokeria
- leivinjauhetta
- yrttisuolaa
- tilliä
- persiljaa
- karpalon tuoksuinen kynttilä (ihana väri!)

Kirje ja reseptit tuoksuvat kynttilän ansiosta todella kivalta. Kynttilä saakin levittää hyvää tuoksuaan aluksi ihan koristeena. Kiitos parilleni kivasta paketista. Jännitys tiivistyy, ensi kuussa parit paljastuvat.

5 kommenttia:

  1. Sinullakin on asiansa osaava pari!

    VastaaPoista
  2. Herkulta kuulostavia reseptejä, jaat varmaan meille muillekin!

    VastaaPoista
  3. Ihana paketti! Munakasrullaa on useasti tullut tehtyä muttei koskaan fetatäytteellä... Rapu-lohipiirakka kiinnostaa myös :)

    ~ SLY25 emo

    VastaaPoista
  4. Sait monta reseptiä lohi-rapupiirakka kuulostaa herkulta . Mielettömän isoja paketteja ystävät tekevät. Oikein monipuolinen tämäkin paketti. Hyvää Joulua sinnekin.

    VastaaPoista