maanantai 17. marraskuuta 2014

Marraskuun kakkupaketti

Viikonloppuna sain tietoa, että alkuviikosta pitäisi ovelle saapua paketti, jos joku sattuu olemaan kotona. Postimieshän se oven takana sitten soitteli jokaista näkyvissä olevaa kelloa. Hän oli ehtinyt jo epäillä, ettei mikään toimi, kun mistään ei kuulunut mitään ääntä ulos. Onneksi yksi ainakin toimi ja mekin sisällä kuulimme hänen siellä soittelevan. Samalla sain päivän postit ovelle asti tuotuna. Jännityksellä olin odotellut pakettia kun useimmat kahvikakut eivät oikein sovi makuuni. Siksi hieman mietinkin osallistumistani kierrokselle. Mutta ei hätää, parini oli oikein tarkkaan lukenut kyselylomakkeen tietoni ja sain jotain todella mukavalta kuulostavaa. Nimi ainakin lupaa paljon: Mehevä vanilja-suklaakakku. Lupaan piakkoin kokeilla tätä ja myös toista paketissa tullutta reseptiä. Kiva ajatus sinulta parini, että vaikka en maustekakkuja osaa syödä, niin saattaisin silti pitää piparkakkumoussesta. Ajatus osui kyllä hyvin yksiin omieni kanssa. Jostain syystä samat mausteet pipareissa kyllä maistuvat ja mousse kuulostaa hyvältä.





Tässä siis paketin sisältö yhteiskuvassa:

- reseptit
- kakun aineksia kivassa purkissa
- pipareita
- piparkakkumaustetta
- nonparelleja
- vaniljamylly
- kiva nallekortti


Vaniljamyllyä olenkin monesti katsonut kaupassa, mutta olen jättänyt sen vielä hyllyyn. Nytpä saan sitten sitäkin kokeilla. Juuri huomasin erästä kakkua tehdessä, että nonparelleja on kadonnut johonkin, kenties mustiin aukkoihin joilla saattaa olla kaksi jalkaa :) Tämäkin siis tarpeellinen. Pidän kauniista korteista ja tämä kortti sopiikin kotiseudun maisemiin. Oikein lämmin kiitos parilleni paketista.

7 kommenttia:

  1. KIvan tuntuinen teemapaketti ja isolla ripauksella luxusta kotiinkannettuna !!

    Jos saamasi kakkuohjeet eivät osuisi makuusi, niin ehkä joku päivä joku taas rimpauttaa 'kelloja'...käytä tilaisuutta hyväksesi ja ojenna kakkupala tai pari Ü!

    VastaaPoista
  2. Tuopas onkin hyvä idea. Täytyy pitää mielessä. Eikä yleensä ole ongelmaa minkään kakun menekistä, kun muut perheenjäsenet syövät mielellään monia niitä mitä minulle ei maistu :)

    VastaaPoista
  3. Ihana idea pakata nuo kakun ainekset tuolla tavalla! Helppoa kakuntekoa luvassa...:) ja mikä posteljoonin palvelu!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa, että paketti tuli perille! Laiskuuksissani käytän välillä työpaikan etuja ja laitan sitä kautta postipaketin tulemaan. Valikoimana on vain tuo postipaketti klo 14 jakelulla, sen takia se tulee kotiin kannettuna. Yritän kyllä kunnioittaa SLY:n sääntöjä, ettei käytetä pikapaketteja yms "luxuskuljetuksia", mutta kun tämä ei maksa mitään minulle ja se on niin helppoa lähettää töistä...

    Toivon todella, että tämä kahvikakku maistuu myös sinulle, mutta onneksi varasuunnitelmani sai jo kannatusta heti alkuunsa!

    VastaaPoista
  5. Kiva, vähän erilainen sly paketti.

    VastaaPoista
  6. Kivasti ideoitu paketti ja ihana tuo kakkuaines-purkki sekä vaniljamylly =)

    VastaaPoista
  7. Olen samaa mieltä kanssanne. Kiva saada paketti ihan ovelle asti. Ja kiva paketti.

    Parini, voit ylempää lukea mitä pidin kakusta ja moussesta :)

    VastaaPoista